Aurinkotuuli RPG
koiraeläinroolipeli
Hahmot
Aurinkotuulen pelattavat lajit ovat sudet, koirat ja koirasudet, joskin jälkimmäisten on mahdollista syntyä vain pelien kautta. Aurinkotuulessa on pelaajien itsetekemiä laumoja ja ryhmittymiä, joihin niiden tekijä saa päättää oman kulttuurin, tyylin, hierarkian, uskomukset ja niin edelleen. Tässä osiossa onkin määritelty susia ja koiria laajasti ja yleisestä näkökulmasta. Osion tarkoitus on antaa oikeanlainen kuva susien ja koirien eroavaisuuksista ja kulttuurien eri tyyleistä.
Koirien ja susien voimasuhde on tarkoituksella epätasapainoinen. Sudet ovat koiria voimakkaampia, runsaslukuisempia ja ne pärjäävät paremmin luonnossa. Se miten koirat selviytyvät Aavalla, jääkin nähtäväksi peleissä! Koirilla on kuitenkin myös omat vahvuutensa ja erikoisuutensa, joista voit lukea lisää alempana.
Sudet
Koirat
Koirat ovat susien vuosisatojen jalostuksen tulos. Ihminen on koiran luoja, ja kerran se oli koiran maailmankaikkeuden keskipiste. Kunnes se katosi.
Koirat jäivät yksin ihmiskunnan tuhouduttua. Ne pitivät tavoistaan kiinni ja muodostivat omaa kulttuuriaan, kulttuurin, joka perustui ihmiskunnan raunioille. Ne jäivät asuttamaan ihmisten jälkeenjättämiä rakennuksia, söivät karjan ja alkoivat lopulta vaeltaa ja levittäytyä myös luontoon. Ihmisiltä oppimat opit ja viisaudet kiersivät perimätietona yhteisöissä. Myös ennen ihmisen tärkein keksintö tuli, siirtyi nyt koirille. Piikiveä ja kuivaa puuta käyttäen koirat oppivat tekemään nuotioita, jotka pitivät yhteisön lyhytkarvaisimmatkin jäsenet lämpiminä talvisin, ja pelottavat metsien villieläimet kaukana.
Koira on monimuotoinen laji. Se on sudesta väännetty ja muotoiltu, moneen muottiin muokattu ja pienimmänkin tehtävän täyttävä. Rotujen omat vaistot on venytetty äärimmilleen ja ne tuntevat usein elämäntehtävänsä riippuen omista ominaisuuksistaan. Metsästyskoira tuntee olevansa kotona, kun se metsästää, vahtikoira puolustaessaan laumaansa, taistelijakoira taistellessaan ja niin edelleen.
Koirien valttina on niiden monipuolisuus ja sitoutuminen rodunsa antamiin raameihin. Ne ovat eksyneitä olentoja ihmisen jälkeenjättämässä maailmassa, mutta kaiken kesytetyn alla sykkii edelleen silti sudensukuinen sydän.
Ihmisiltä jäänyttä
Koirien yhteisöihin on jäänyt elämään ihmisiltä perittyjä tapoja. Näihin kuuluu esimerkiksi kaulapantojen pitäminen tai äärimillään jopa korvien ja häntien typistäminen. Syyt riippuvat yhteisöstä, mutta useimmiten niitä yhdistää kunnioitus ihmisiä kohtaan, joskus vain pinttyneet tavat, joskus muu hyöty - esim. piikkipannat suojelevat hyvin kaulaa vihollisen hampailta.
Ominaisuudet
⌘ Koirat ovat lähtökohtaisesti fyysisesti heikompia kuin sudet. Samoin niiden aistit ovat leppyneemmät. Ne eivät ole yhtä suuria. Tai kokeneita.
⌘ Tästä huolimatta koirilla on etunaan niiden monimuotoiset rodut. Siinä missä metsästykseen tarkoitettu koira häviää tappelutaidoissa ja voimassa, voittaa se juuri siinä tehtävässä, mihin se on jalostettu. Puhdasverisin metsästyskoira on usein yhtä hyvä metsästämään kuin tavan susi, ellei jopa parempi.
⌘ Suurin osa koirista ei pelkää ihmistä eikä ihmisten tekemiä rakennuksia tai tavaroita. Lisäksi koirat ovat oppineet ihmisiltä paljon, kuten tulen sytyttämisen ja käyttämisen taidon, ja ne osaavat hyödyntää paremmin muitakin ihmisten tavaroita.
⌘ Koirat ovat kekseliäämpiä, avoimempia muutokselle ja uusille, luoville ratkaisuille, toisin kuin sudet.
Suhtautuminen
Huom! Tämä on yleinen kuvaus koirien enemmistön mielipiteistä ja asenteista. Yksilöt ajattelevat tietysti aina omalla tavallaan.
Yksilöllisyyden lisäksi koirilla myös rotu vaikuttaa vahvasti niiden mielipiteisiin. Esimerkiksi laumanvartijakoirat on jalostettu puolustamaan karjaa susilta.
Sudet = Villejä, pelottavia ja salaperäisiä serkkuja luonnosta. Esi-isä, muinainen sukulainen. Luonnossa moni koira haluaa tehdä sudesta liittolaisensa, jotkut taas pelkäävät niitä kuollakseen. Harvalla on kuitenkin syytä vihata susia, ja moni pitää niitä kiehtovina.
Ihmiset = Luoja, isäntä, herra, ystävä, kumppani. Näin lämpimästi isoisoisosisovanhemmat puhuivat pennuilleen ja tämä suhtautuminen on periytynyt monelle koirayhteisölle. Kaikilla koirilla ei olluthyviä kokemuksia ihmisistä, ja niin kuin rakkaus ja luottamus, myös viha ja epäluuloisuus ovat periytyneet vanhemmalta pennulle.
Koirasudet = Suhtautuminen riippuu todella vahvasti yksilöstä tai yhteisöstä. Koirilla ei ole lähtökohtaista syytä pitää koirasusia jonkinlaisena merkkinä koiran petturuudesta omaa lajiaan kohtaan.